Kohtukuolema

Ajattelin kertoa hieman tarkemmin meidän pienen kuolemasta. Jospa jollekin samassa tilanteessa olevalle olisi tästä jotain apua tai lohtua.

Maanantai iltana 26.11.2012 havahduin siihen, etten muistanut tunteneeni vauvan liikkeitä koko päivänä. Viikkoja oli silloin jo 25+2. Ennen nukkumaan menoa yritin saada pieneen kontaktia, turhaan. Yölläkään en tuntenut liikkeitä, vaikka valvoin tunnin. Mies lähti aamulla töihin ja  soittelin puoli kahdeksalta neuvolaan ja menin kuunteluttamaan sydänääniä. Niitä ei enää löydetty.

Soitin neuvolasta päästyäni miehelle  ja matka jatkui sairaalalle äitipolille. Kätilö ultrasi, eikä pienen prinsessamme sydän enää lyönyt. Myöhemmin myös lääkäri katsoi tilanteen. Jäimme suoraan osastolle käynnistelemään synnytystä.

Synnytys ei tahtonut lähteä käyntiin millään. Sain cytotekkeja suun kautta ja jotain geeliä laitettiin kohdunsuulle. Satunnaisia ja kevyitä supistuksia ne aiheuttivat ja hieman kohdunkaula kypsyi. Lauantaina 1.12. laitettiin ballonki, jolla synnytys saatiin vasta kunnolla käyntiin.

Synnytys oli normaali. Ainoana erona oli, ettei vauvamme ollut enää elossa. 20.33 syntyi 800g painava pikkuinen Mimosa-enkelimme. Saimme pitää pikkuista sylissä ja hyvästellä hänet rauhassa.

Suru ja järkytys tapahtuneesta oli ja on edelleen suuri. Normaali arki jatkuu, mutta suru seuraa vielä mukana. Toivomme, että pian saisimme iloita uudesta raskaudesta ja elävästä vauvasta. Muisto Mimosasta säilyy aina. Liian lyhyen ajan saimme nauttia pikkuisestamme.